Miksi Tulisielut on ainutlaatuinen?
Takaamme, että Tulisielut on ainutlaatuinen valmennusohjelma. Olemme rakentaneet sen käytännön tarpeista lähtien. Se näkyy ja tuntuu myös toteutustavassamme.
Ohjelmistamme on valmistunut menestyksellisesti yli 600 yrittäjää ja kaikkiaan niiden piirissä on tällä hetkellä yli 500 yrittäjää. Toimimme 15 paikkakunnalla Suomessa. Esimerkiksi Yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon johtavan Tulisoihtu –ohjelman osalta olemme Opetusministeriön mukaan yksi Suomen suurimmista kouluttajista. Lisäksi olemme kouluttaneet Team Mastery –ohjelmalla (Team Mastery) 30 valmentajaa EU-alueelle muun muassa Espanjaan, Alankomaihin ja Ranskaan. (Kevät 2009.)
Mitä mieltä asiakkaat ovat valmennuksistamme?
Sanat ja lupaukset ovat halpoja, tulokset puhuvat suoraa kieltä. Mitä asiakkaamme sanovat valmennuksistamme? Teimme vaikuttavuudesta tutkimuksen*:
- 99 % on sitä mieltä, että valmennuksesta oli hyötyä heidän yritystoimintansa kannalta.
- 89 % on sitä mieltä, että valmennuksen ansiosta heidän kontaktiverkostonsa laajentui.
- 56 % on sitä mieltä, että valmennukset paransivat heidän asiakkuuksiensa laatua.
- 56 % on sitä mieltä, että valmennusten ansiosta heille syntyi partnerisuhteita.
- 50 % on sitä mieltä, että valmennuksesta saadut ideat muuttuivat suoraan yrityksen kassavirraksi jo valmennuksen aikana.
- 8 % on sitä mieltä, että valmennuksessa opitut asiat olisi voinut oppia muualla.
Tulisielut toteutetaan yrittäjille suunnitelluilla Partus -menetelmillä. Niiden avulla on voitettu useita palkintoja yrittäjyyden edistämisestä ja tehokkaista yrittäjävalmennusmenetelmistä. Tällaisia palkintoja ovat muun muassa Tuottava idea –palkinto (1997), Innosuomi aluepalkinto (2000) ja Korkeakoulujen arviointineuvoston Koulutuksen laatuyksikkö –tunnustus Partus –menetelmiä käyttävälle Tiimiakatemialle (2000) sekä The Chamber of Commerce of Central Finland’s 1st Price of Export for Team Academy (2007).
* = Lähde: Printtipaja, ”Tiimiakatemian aikuiskoulutusohjelmien vaikuttavuustutkimus”, maaliskuu 2008. n=108 hlö, vastausprosentti 92,6%. Toteutuneita kyselyjä 100 hlö + 10 hlö syvähaastattelua.
Lähtökohtana käytäntö ja rentous
Tulisieluissa opitaan eniten keskustelemalla muiden osallistujien kanssa. Voit unohtaa puuduttavan luokkahuoneen pulpetissa istumisen. Kehität ideoitasi eteenpäin omalla tahdillasi ja poimit parhaat palat valmennuksista omien tarpeidesi mukaisesti.
Lukuohjelmamme sisältää laajan valikoiman hyväksi havaittua kirjallisuutta. Uskallamme luvata, että vaikka et olisikaan tyyliltäsi lukutoukka, ohjelmamme aikana kirjojen lukeminen alkaa kiinnostamaan. Hyvistä kirjoista kun saa ideoita omaan toimintaan, olipa kyse sitten myyntityöstä, markkinoinnista, itsensä johtamisesta tai luovuudesta.*
Valmennuspäivät järjestetään rennoissa ympäristöissä. Käytämme valmennuspaikkoina maaseutumatkailukohteita. Pääset irrottautumaan niissä hetkeksi arjesta ja pystyt keskittymään toden teolla oppimiseen. Jatkuvaa kellon kyttäämistä emme harrasta. Sinulla on aikaa ajatella rauhassa ilman jatkuvaa aikataulun sanelemaa ohjelmaa.
* = Lukuohjelman rakentamisessa käytettävä Yrittäjän & valmentajan Parhaat Kirjat –valintaopas sisältyy ohjelmaan. Löydät myös artikkelipankistamme laajan kokoelman artikkeleja, jotka käsittelevät ohjelmissamme käytettävää kirjallisuutta.
Infopäivät
Tiedossa ei ole tulevia infopäiviä tällä hetkellä.
Alkavat ryhmät
Ei alkavia ryhmiä lisätty.




