Verkoston kohtaamiset

Järjestämme Partus-verkoston jäsenille monenlaisia kohtaamisia ja tapaamisia. Osa niistä järjestetään tiiviissä yhteistyössä Jyväskylän Tiimiakatemian tiimiyrittäjien ja muiden kumppaneiden kanssa. 

Tiimimestarit Areenalla

Tiimimestarit Areenalla on valmentajaverkoston tärkein kohtaaminen. Areenalta haetaan innostusta ja rohkeutta omaan toimintaan ja jaetaan käytännön kokemuksia ja koppeja tiimivalmentamisen saralta. Tärkeintä on kysyä hyviä kysymyksiä ja oppia yhdessä uutta. Paikalla on myös jäseniä laajemmasta verkostosta sekä ulkopuolisia alustajia haastamassa ja herättelemässä ajattelua. Kohtaamisissa pääosissa ovat osallistujat itse, ja niissä hyödynnetään uusimpia ryhmäoppimis- ja –työskentelymenetelmiä. Tunnelma on rento ja epävirallinen, oppimiselle mahdollisimman otollinen. 

Tiimimestarit Areenalla järjestetään kahdesti vuodessa, syyskuun ja tammikuun puolessa välissä. Syyskuu keskittyy kotimaiseen verkostoon. Tammikuussa taas kohtaamme koko Partuksen ja Tiimiakatemian kansainvälisen valmentajaverkoston voimin.

Lisätietoja seuraavasta Tiimimestarit Areenalla –kohtaamisesta löydät: www.tiimimestaritareenalla.fi .

Vierailut Tiimiakatemialle ja Tiimiakatemian Oppimisseikkailu

Vuonna 2009 Tiimiakatemiassa vieraili lähes 1000 kävijää suomalaisista oppilaitoksista ja yrityksistä ja lähes 300 vierailijaa ulkomailta. Lyhyempien vierailujen lisäksi nyt on mahdollisuus päästä kokemaan, tarkkailemaan ja oppimaan Tiimiakatemian elämää ja oppimismetodeja pintaa syvemmältä. Tiimiakatemian Oppimisseikkailussa pääset 2-3 päivän aikana syventymään siihen, kuinka tiimiyrittäjyyttä Tiimiakatemiassa synnytetään. Oppimisseikkailun aikana pohditaan myös yhdessä kuinka voit kollegojesi kanssa hyödyntää Tiimiakatemian metodeja omassa ympäristössäsi. Kiinnostuitko?

Lisätietoja Partuksen Palvelukeskuksesta ja Tiimiakatemian sivuilta.

Tulimyrsky

Tulimyrsky on koulutuksellinen kohtaamissarja yrittäjille. Tapahtumaa on järjestetty jo kuuden vuoden ajan, kolme-neljä kertaa vuodessa. Järjestäjinä ovat olleet Jyväskylän Tiimiakatemia ja nyt myös Tampereen Proakatemia. Tulimyrsky on saavuttanut suuren suosion yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien keskuudessa kohtaamissarjana, jossa innostus yhdistyy rentoon tyyliin ja keskusteluun muiden kanssa. Teemat vaihtelevat markkinoinnista ja myynnistä johtamiseen ja henkilökohtaiseen kehittymiseen.

Tulimyrsky ei ole tavallinen seminaari. Se on vuorovaikutteinen tapahtuma, jossa saat haastavaa ja vertaistasi seuraa muista yrittäjistä. Voit unohtaa puuduttavan paikallaan istumisen ja kalvosulkeiset. Ideana on kohdata muita. Tuntemattomampiinkin ihmisiin on helpompi tutustua. Ja ties vaikka törmäisit juuri sellaiseen liiketuttavuuteen, jonka kanssa voisit tehdä kauppaa?

Lisätietoja Tulimyrskyistä: www.tulimyrsky.net

Tiimiakatemian syntymäpäivät

Tiimiakatemian syntymäpäivät on koko heimon juhlien ehdoton ykkönen! Niitä on juhlittu vuodesta 1993 aina tammikuun puolessa välissä Jyväskylässä. Virallinen syntymäpäivä on tammikuun 19. Juhlat järjestetään tätä lähinnä olevana lauantaina. Järjestelyistä vastaavat Tiimiakatemian Ystävät ry ja Tiimiakatemian tiimiyrittäjät. Tavoitteena on saattaa yhteen yhä paremmin Tiimiakatemian alumnit, nykyiset tiimiyrittäjät sekä laajeneva aikuiskoulutuksen verkosto. Samalla viikolla järjestetään myös valmentajien kansainvälinen verkostokohtaaminen Tiimimestarit Areenalla.

Lisätietoja seuraavasta tapahtumasta: www.tasynttarit.net

Aivomyrsky

Aivomyrsky on vuosittain järjestettävä valtakunnallinen nuorten yrittäjien oppimiskohtaaminen. Tapahtuman takaa löytyy jo kuusi huikeaa vuotta yrittäjyyskulttuuria ja kohtaamisenergiaa. Aivomyrsky on oiva paikka opiskelijoille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille sekä opettajille ja yrittäjyyskasvattajille. Aivomyrskyn järjestää Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Tiimiakatemia. 

Lisätietoja Aivomyrskyistä: www.aivomyrsky.com.